Kuvaus
Punk, New Wave, Alternative rock – kaikkia näitä on käytetty kuvaamaan Vaavin musiikkia. Bändi itse on halunnut aina tarjota kuuntelijoille vain vaihtoehdon valtavirralle. Vaavi perustettiin elokuussa 1978 Salossa. Bändin ensimmäinen single julkaistiin 1979 ja ensimmäinen albumi 1980. Ahkeran keikkailun myötä bändille kasvoi tuolloin hyvän live-bändin maine. Vaavi toimi enemmän ja vähemmän aktiivisesti kymmenen vuotta.
Vuodesta 2017 lähtien osittain tamperelaistunut Vaavi on tehnyt säännöllisesti muutaman keikan vuodessa.
1980-luvulla bändi ehti tehdä kaksi albumia ja yhden singlekokoelma-lp:n. Uutta 2017 äänitettyä albumia ”Viimeinen Elävä Köyhä” on siis odotettu jo noin 35 vuotta.